Ravintola Saari
Eräänä syyskuun lauantaina meillä oli puolisoni kanssa juhlan tynkää ja päätimme kauniin ilman kunniaksi lähteä veneilemään ja samalla täyttää vatsamme jossakin Helsingin edustan saariravintoloista, mutta ei kuitenkaan Suomenlinnassa.
Helpommin sanottu kuin tehty.
Valkosaaressa (NJK) hengaili joku mieshenkilö - ilmeisesti vartiointitehtävissä - ja ilmoitti ystävällisesti ravintolan olevan suljettu ja että viereisen Klippanin Ravintola Saaristossa on yksityistilaisuus. Jatkoimme matkaa Kaivopuiston edustalle. Kävi ilmi, että Liuskasaaren Boathousessa on myös yksityistilaisuus. Uunisaaren ravintola oli kyllä auki, mutta tarjoilija katseli minua hämmästyneenä, ihmetteli varmaan mistä olin tyhjään ravintolaan tupsahtanut ja totesi ravintolan olevan auki vain isommille ryhmille tilauksesta. Kerroimme tarjoilijalle "haluistamme ja tarpeistamme", jonka jälkeen hän neuvoi, että voisimme kysäistä onko Ravintola Saari auki. Soitto ravintolaan ja jei! - paikka oli auki :)
Maailma, Suomi, Helsinki on pieni. Mieheni nimittäin törmäsi Uunisaaressa muutamaan työkaveriinsa, jotka olivat vuokranneet saunan. Vuokrattavia saunoja saaressa on nettisivujen mukaan kolme kappaletta ja saunojen oleskelutilaan voi tilata syötävää ja juotavaa. Mukavalta näytti tuo rentoilu...
Sirpalesaaressa Helsingin edustalla, muutaman minuutin yhteysvenematkan päässä Merisatamanrannasta on siis Ravintola Saari. Jo vuosia Helsingin edustalla veneilleenä tämä kyseinen saari ravintoineen on jotenkin mennyt aivan ohi, en tiennyt sen olemassaoloa ollenkaan! Klippan, NJK, Uunisaaren ja Liuskasaaren ravintolat ovat kyllä tutumpia ja näkyvämpiä kauniine rakennuksineen, vaikka en niissä ole ruokailemassa käynytkään.
Yhteysvene Sirpalesaareen liikennöi kesällä ja alkusyksystä pari kertaa tunnissa, puolelta ja tasalta. Talviaikaan ravintola on suljettu. Saaresta löytyy myös neljä selkeästi merkittyä vierasvenepaikkaa. Tämä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys helsinkiläisissä saariravintoloissa. Ottaen huomioon kuinka paljon Helsingissä ja naapurikaupungeissa on veneilijöitä, olettaisi palveluiden tarjoamisen suhteen, että vierasvenepaikkoja olisi enemmän tarjolla.
Vieraspaikalla |
Ravintola Saari Sirpalesaaressa |
Ravintola Saaren terassi |
Auringonlasku ja katse Hernesaareen päin |
Loppusyksystä Ravintola Saaressa ei ollut ruuhkaa. Paikalla oli vain muutamia seurueita. En tiedä johtuiko vähäisestä asiakasmäärästä, mutta palvelu pelasi sutjakkaasti ja tarjoilijapojat olivat oikein ystävällisiä. Emme kauaa pohtineet menuun ääressä, vaan juhlan kunniaksi päätimme molemmat ottaa listan ns. klassikkomenuun, joka sisälti lohta, lihaa ja pannukakkua (52,50€/hlö). Moitteen sanaa en voi ruuasta esittää. Oikein hyvät pöperöt :)
Kommentit
Lähetä kommentti