Hylätyt talot, autiot pihat
Muutimme pääkaupunkiseudulle lähes 15 -vuotta sitten, aluksi Vantaan Kylmäojalle, lähelle lentoasemaa. Sittemmin Helsingin keskustan kautta päädyimme Itä-Helsinkiin. Yhtenä sunnuntaipäivien hupina ja virikkeenä oli aikoinaan ja on satunnaisesti edelleen istahtaa auton - nykymallissa jo lämmitetyille - penkeille, startata moottori ja täräyttää liikenteeseen tutkailemaan pääkaupunkiseudun ihmeellisyyksiä.
Vantaan asuntomme oli vuokrakämppä, opiskelijasellainen. Pääkaupunkiseutu ei meille kummallekaan ollut erityisen tuttu ja ajellessa oli hauska huomioida erilaisia asioita, miettiä millaisia ihmisiä missäkin talossa asustelee sekä miksi jotkut talot olivat autioituneet.
Ei meillä ollut harmainta aavistustakaan tulemmeko jäämään pääkaupunkiseudulle puolisoni opintojen jälkeen. Jos olisi laskettu todennäköisyyksiä, niiden perusteella meidän olisi periaatteessa pitänyt päätyä ihan mihin tahansa muualle Suomeen. Tästäkin huolimatta tutkailimme asuntoja sillä silmällä ja ostomielellä. Ostomielellä, vaikka rahoituksesta ei ollut tuohon aikaan mitään tietoakaan.
Monien, monien vuosien jälkeen muistin sopukoihin on jäänyt erityisesti kaksi kohdetta. Molemmat olivat tyhjiä ja hylättyjä.
Keravan aseman välittömässä läheisyydessä oli ränsistyneeseen kuntoon päässyt huvila. Se oli meidän opiskeluaikaan myynnissä ja hinta oli vuosituhannen vaihteessa - ellen täysin väärin muista - vajaa miljoona markkaa eli 170 000 euroa. Pariskunnalle, jolla ei ollut säästöjä eikä asuntosäästötiliä, tuo summa tuntui valtavan suurelta. Olisihan sitä 1900 -vuodelta ollutta Daugin huvilaa pitänyt remontoidakin ja laittaa kuntoon. Huvila oli sen verran suuri, että jonkun hengenheimolaisen kanssa neliöt olisi varmasti voinut jakaakin.
Keravan aseman välittömässä läheisyydessä oli ränsistyneeseen kuntoon päässyt huvila. Se oli meidän opiskeluaikaan myynnissä ja hinta oli vuosituhannen vaihteessa - ellen täysin väärin muista - vajaa miljoona markkaa eli 170 000 euroa. Pariskunnalle, jolla ei ollut säästöjä eikä asuntosäästötiliä, tuo summa tuntui valtavan suurelta. Olisihan sitä 1900 -vuodelta ollutta Daugin huvilaa pitänyt remontoidakin ja laittaa kuntoon. Huvila oli sen verran suuri, että jonkun hengenheimolaisen kanssa neliöt olisi varmasti voinut jakaakin.
Vuosia myöhemmin olimme Keravalla. Meidän ränsistynyt huvilamme oli maalattu, remontoitu, laitettu ja puunattu. Se näytti hyvältä. Katkeransuloiselta.
Olemme aina olleet kiinnostuneita vähän liian suurellisista kohteista rahoitukseemme nähden.
Toinen ihmetystä ja kummastusta herättänyt kohde löytyi Tuusulan Jokelan tiilitehtaan alueilta myöskin vuosia sitten. Siellä oli valkoinen, vähän kallelleen valahtanut autiohuvila. Ei se kai ollut myynnissä, enkä itse asiassa tiedä kuka paikan omisti silloin, kuka sen omistaa tänään ja onko sen ränsistyminen vain jatkunut. Pitäisi taas lähteä ajelemaan sinne suuntaan tutkimaan mitä talolle on tapahtunut.
Viime vuosina satunnaisilla ajelureissuillamme olemme pöristelleet pääasiallisesti itäisessä Helsingissä. Tämä ei ole sattumaa. Haluaisin pitää alueen kokonaisuudessaan "vaiettuna salaisuutena". Täällä on niin monia eritavalla viehättäviä alueita.
Tämän päiväisellä reissulla löytyi taas yksi hylätyn näköinen ja oloinen tölli kauniilla merenrantatontilla. Tällaiset rakennukset herättävät aina miljoona kysymystä ja yhden vit*&%€sen aiheen. Harmistus liittyy siihen, että merenrantatonttia ei Helsingistä saa ilmaiseksi missään tilanteessa. Kysymykset liittyvät siihen, että minkä ihmeen takia kyseinen talo on ollut tyhjillään pitkään? Kuka omistaa? Onko kysymys riitaisasta kuolinpesästä? Omistaako kaupunki tai joku yhdistys? Miksi ei pidetä kunnossa?
Ajelu teillä, joissa ei liikennemerkkien mukaan saisi edes ajella, muuta kuin tonteille on aina myös vähän jännittävää. Tuntuu, kuin olisi tekemässä jotain luvatonta. Joku varmasti soittaa poliisit, mikäli huomaa meidät. Joudumme putkaan...
Hylätty merenrantahuvila Itä-Helsingissä |
Ei ihan nykystandardien mukainen grillipaikka ja terassikalustus |
Merimaisema kauas avomerelle |
Mielestäni tuo kyseinen huvila on myös elokuvassa Minä ja Morrison.
VastaaPoistaEnpäs olekaan nähnyt tuota leffaa,joten en osaa sanoa. Lainasin viime vuoden puolella kirjastosta jonkun Laajasalon huviloita käsitelleen kirjan ja löysin talon ko. opuksesta. Muistaakseni oli yksityisomistuksessa.
PoistaMikä huvilan tarkka osoite on, näyttää kivalta paikalta :)
VastaaPoistaEn ole vuosiin kävellyt em. nurkilla, mutta Huviloita Laajasalossa -kirja löytyi myöhemmin kirpputorilta. Kirjan mukaan huvila pitäisi edelleen löytyä Poikasaartentieltä, koska se on mainittu kulttuurihistoriallisesti ja ympäristön kannalta arvokkaaksi rakennukseksi ja jota ei saa purkaa.
Poista